Elonkorjuukuu

Ei uskoisi, että on jo elokuu. Aamulla puuroherukoiden keruureissulla peltoaukean yllä leijui usvaa ja viereisen ohrapellon voimakas aromi puski vastaan jo ulko-ovelta. Aika keväästä ja kylvöistä tähän hetkeen on kulunut yhdessä vilahduksessa. Kun on mielekästä tekemistä, aika kuluu nopeasti, sanotaan. No, tekemistä ainakin on tänä kesänä ollut ja useimmiten myös mielekästä.

Toinen kuiva kesä putkeen

Tänä kesänä olen tuntenut olevani kuin Aku Ankka, jonka päällä leijailee sadepilvi. Tosin päinvastoin kuin sarjiksessa, sadepilvissä on tuntunut olevan aina meidän tilan kokoinen reikä. Tänäkään kesänä ei siis ole juurikaan satanut. Kahden peräkkäisen kasvukauden kuivuus on tuonut kasvustoissa näkyviin kaikki peltojen poikki joskus kulkeneet tiet ja raivatut saarekkeet. Myös peltojen vaihtelevat maalajit näkyvät kasvien pituudessa jo kauas.

Kuten viimekin kesänä, kumina ei paljoa kuivuudesta ole häiriintynyt. Toista satoaan tuottavat kuparinruskeat pellot puidaan lähipäivinä. Viljatkin (mallasohra ja kaura) näyttävät kuivuudesta huolimatta ihan kohtalaisilta. Toki kuivilla töyräillä muutaman jyvän tähkät yltävät hädin tuskin puimurin leikkuupöydälle, mutta hikevimmillä alueilla hipovat ohran vihneet ja kauran röyhyt jo viljelijän napaa. Puimaan niitä pääsee ehkä jo parin kolmen viikon päästä.

Kaurassa on jo enemmän keltaista kun vihreää.
Kutsumattomia vieraita on havaittu tänä kesänä rapsin lisäksi myös kauralla. Pöytä on katettu kirvoille.

Harmaita hiuksia lippiksen alle on tänä kesänä aiheuttanut rapsi. Sen kanssa homma lähti menemään alamäkeä jo heti kylvössä. Kylvin rapsin heti toukojen kärkeen huhtikuun puolella sillä ajatuksella, että se saa käyttöönsä kaiken mahdollisen kevätkosteuden. No, saihan se, mutta kun seuraavat pari viikkoa lämpötila seilasi nollan kahta puolen, niin eihän se peijooni itänyt niin kylmässä maassa. Ja kun vihdoin sää lämpeni, iti siemenistä enää vain osa. Taimettunut rapsi oli siis tasaisen harva jo valmiiksi. Sitten tuli lämpöä ja sitten tulivat tuholaiset. Ensin kirpat reijittivät lehdet kasvulehdistä lähtien. Sitten lehtien suojista esiin pilkistävät kukkanuput alkoivat kuhista niitä syöviä rapsikuoriaisia. Seasta löytyi vielä lehdillä herkutteleviä kaalikoin toukkia ja muutamia muitakin kärsäkkäitä. Koska kasvustoni oli harva, oli tuholaispaine yhtä kasvia kohti suuri. Vaikka starttasin ruiskutraktorin ilta- ja aamuyöstä useampaan kertaan, oli kasvusto lähes mennyttä rapsia. Kyllä jotkut nuput ehtivät kukiksi asti ja kyllä pellolta vihreitä litujakin löytyy, mutta ei rapsia varten tarvitse tänä vuonna kovin paljon siilotilaa varata.

On rapsipellosta löytynyt jo siemeniä sisältäviä litujakin, mutta onnettoman vähän.

Myös härkäpapu on aiheuttanut tänä kesänä pitkiä huokauksia. Sekin jäi todennäköisesti kylmyyden takia hieman harvaksi ja kuivuus on hoitanut loput. Ostin tälle vuodelle uuden lajikkeen ja siemenen, Louhen, mutta ainakaan tällainen kesä ei Pohjolan emännälle ole ollut mieluisa. Kuivista paikoista papu on tosi lyhyttä ja kukistakin on osa kuihtunut ilman, että tilalle olisi ilmestynyt pienen palon alkua.

Näillä pavuilla on mukavasti palkoja lehtiensä suojissa.

Parsapelloilla on kesä sujunut onneksi ihan mukavasti. Viime vuoden kasvustot ovat yhtä tuuheaa pehkoa ja tämän kevään istutuksetkin huojuvat hienosti suorissa vihreissä riveissä. Parsaharan kehitystyö on jatkunut koko kesän, mutta se on jo nyt osoittautunut vähintäänkin toimivaksi työkaluksi rikkakasvien hallinnassa.

Tänä keväänä istutettu parsa joitain päiviä ensimmäisen harauksen jälkeen.

Kaikesta huolimatta, on aika kiva, että on jo elokuu ja kohta saa kasvukauden päätökseen. Ensi kesänä ei ehkä ole näin kuivaa ja asiat voi taas tehdä paljon paremmin. Joku mainitsi jossain maanviljelijän olevan ikuinen optimisti. Ehkä tuo pitänee paikkansa…

Rakennustöissä

Meillä on jo vuosia haaveiltu uudesta hallista. Koneille, siemenille ja lannoitteille ei koskaan tunnu olevan riittävästi katonalustilaa. Lisäksi tilan maatilakorjaamo eli paja on jostain viime vuosisadalta. Sinne mahtuvat sisään kaikki 1960-luvulla ja sitä ennen tehdyt tarktorit ja siellä voi työskennellä sormien jäätymättä vain kesäisin. Uusi tilatarve nosti päätään myös parsan kautta. Pellolta kerätyt parsapötköt pitää saada jossain pestyä, lajiteltua, pakattua ja viilennettyä. Niinpä kaikkien näiden tarpeiden synteesinä muodostui viime vuoden lopulla ajatus rakentaa pienehkö lämmin hallirakennus, jossa olisi iso maatilakorjaamo (eli paja) sekä elintarvikehuoneistoksikin yltävä tila parsan käsittelyyn. Talven aikana ajatus jalostui suunnitelmaksi, rakennuspiirrustuksiksi, kustannuslaskelmiksi ja lopulta rakennusluvaksi.

Kaivurin kauha haukkasi maata juhannusviikolla. Siitä lähtien hallia on pakerrettu viljelytöiden ohessa ja välissä sillä tahdilla, että nyt meillä on kaikki putket, kaapelit, johdot ja eristykset maassa ja sokkeli odottaa ensi viikon lattiavalua. Sen jälkeen päästään toivottavasti jo maan pinnasta ylöspäin kohti katonharjaa. Toive olisi, että ennen talvea halliin saisi jo lämmöt päälle. Rakentaminen on haastavaa ja uusien asioiden kanssa taiteilua, mutta myös innostavaa ja palkitsevaa. Jo nyt pihapiiriin ilmestynyt sokkelin tynkä on muuttanut koko tilan ilmettä ja henkistä olemusta: täällä tehdään jotain uutta!

 

Siinä se nököttää, uusi pajan tekele.

Vaikka kasvukausi lähenee loppuaan, vielä on jäljellä kaiken huipentuma, grande finale, eli puinnit. Sataako vettä, mitkä ovat puintikosteudet ja valmistuvatko rapsi ja härkäpapu ajoissa? Se nähdään lähikuukausina. Elämä olisikin aika tylsää, jos kaiken tietäisi etukäteen.