Nainen (puimurin) ratissa

Se on naistenpäivä tänään. Hyvä päivä siis julkaista pohdinta naisista ja maanviljelystä.

Lapsuuden kodissani vanhempieni roolijako oli perinteinen. Meille lapsille sitä ei kuitenkaan erikseen syötetty. Meidän molempien, isoveljeni ja minun, piti osallistua kotitöihin ja molemmat roikkuivat myös viikonloppuisin ja lomilla isän mukana tilan töissä. Minä halusin tehdä kaikkea samaa mitä esikuvanani pitämä veljenikin. Jos hän ajoi traktorilla, minäkin halusin ajaa. Pääsimme molemmat halutessamme kokeilemaan kaikkia koneita, kunhan jalat vaan ylttivät polkimille. Meillä kotona oli ihan ok olla tyttö ja haluta viljelijäksi.

Nykymaatalous ei enää tarkoita lapiohommia tai rankojen vetelyä rekeen. Kasvinviljelytilan töistä suurin osa tehdään joko tarktorissa tai tietokoneen ääressä. Fyysistä voimaa ei tarvita enää samalla tavalla kuin ennen. Toki yksittäisiä voimanponnistuksia vaativia töitä tulee vastaan päivittäin. Viljakärryn laidat pitää nostaa alas tai vääntää jumittunut mutteri auki. Lähes kaikkeen voi kuitenkin käyttää voiman lisäksi jotain apuvälinettä, kuten etukuormaajaa tai tarpeeksi pitkää vipuvartta. Entäs sitten ne konetyöt? Ei tarvitse olla mies osaakseen pyörittää rattia. Kyse on usein vain halusta oppia, harjoittelusta ja kokemuksen tuomasta varmuudesta. Nämä kaikki on mahdollista toteuttaa sukupuolesta riippumatta.

Naisen ja viljelijän risteymänä oleminen ei kuitenkaan aina ole yhtä viljakuormassa tanssimista. Vaikka pellot kasvaisivat ja konehommat sujuisivatkin, oman uskottavuuden eteen joutuu välillä tekemään paljon töitä. Itse oletan aina lähtökohtaisesti olevani muiden silmissä samalla viivalla kuin kuka tahansa muu viljelijä. Siksi en kiinnitä asiaan normaalisti mitään huomiota. Mutta kun minulta kysytään pitkänkin viljelykeskustelun jälkeen, että ajanko todella itse myös traktoria, jään hölmistyneenä tuijottamaan kysyjää. Öö… Kyllä, ajan tarktoria. Pahinta on, että kysyjä on usein maatalouden ammattilainen itsekin.

No, ennakkoluulot on tehty rikottaviksi. Naisviljelijänä minua eivät oman tilan kehittämisessä onneksi lasikatot pidättele. Ruis tai härkäpapu eivät välitä kylvääkö ja korjaako ne nainen vai mies. Sadot, kasvustot ja tilan taloudellinen tulos puhuvat puolestani. Sitä paitsi koen naiseuteni ennemmin etuna esimerkiksi markkinoinnissa. Oma tarinani nimittäin erottuu helposti joukosta.

Viljely on loistava työ luoville, kekseliäille, ahkerille, luontoa ja maaseutua rakastaville tytöille, pojille, naisille ja miehille. Kaikille, jotka huokaavat syvään keväisen ilta-auringon kullatessa juuri pintaan tulleet oraat.

Äitini sanoin: kaikkeen pystyy, mihin ryhtyy. Ja minä päätin ryhtyä viljelijäksi.

Hyvää naistenpäivää!