Saharassa

Toinen toukokuuta kymmenen aikaan illalla seisoin Lahden alueen Yökupin lähtörivissä muiden suunnistajien kanssa Hämeenkosken Kukkolanharjulla. Silloin täällä satoi viimeksi. No okei, sademittariin kertyi huimat puolitoistamilliä vettä myös 17.5. kun ukkoskuuron reuna liippasi läheltä. Edes tie ei kuitenkaan lakannut pölyämästä sen sateen jälkeen.

Rukiille kelpaisi pieni vesiryyppy.

Maanviljely on joskus täynnä ironiaa. Viime kesänä ja syksynä vettä tuli niin että pellolle olisi pitänyt mennä ennemmin arkilla kuin puimurilla. Nyt syysruispellon halkeamat ulottuvat kohta Kiinaan asti.

Tärkeintä sään kanssa on luoviminen ja sopeutuminen. Koska säähän ei voi (toistaiseksi) vaikuttaa, manailu, kiroaminen tai voivottelu eivät auta. Sään kanssa on tultava toimeen, piti siitä tai ei. Mutta kun omien tilusten kokoinen sadepilvi kastelee puintivalmiin rukiin ja kaikkialla muualla sadan kilometrin säteellä on poutaa, ei paljon naurata.

Härkäpavulle on toistaiseksi riittänyt vettä.

Sääennuste on kasvukaudella viljelijän tärkein työkalu. Parhaimmillaan scrollailen lähipäivien ennusteen läpi monta kertaa päivässä. Ennusteen perusteella tehdään päätökset, mitä pellolla tehdään ja milloin. Ennusteethan voivat tietysti aina muuttua ja silloin muuttuvat suunnitelmatkin. Joskus toivoisi, että ennuste muuttuu, joskus se muuttuu vaikka ei toivoisi. Aikamoista arpapeliä, vai mitä? Joku on joskus sanonut, että juuri siinä piilee maanviljelyn suola. Ehkä piileekin, mutta tämä kevät olisi voinut olla edes vähäsuolainen.

Pitkän poudan jälkeen tulee aina sade, jossain vaiheessa. Sääennusteen mukaan ehkä jo tällä viikolla tai sitten seuraavalla. Asiantuntijoiden mukaan sadosta on jo paras terä haihtunut helteiden mukana ilmaan. Vielä on kuitenkin satopotentiaalia jäljelläkin. Kumina kukkii tuuheana, rapsi alkaa kohta lyktätä nuppuja ja ruis heilimöidä. Härkäpavun varsi venyy joka päivä ja ohrakin on vielä vihreää. Optimisti sanoisi, että hyvä kasvukausi tästä vielä tulee.

Saara