Tervetuloa Avoimet maatilat -päivänä 14.7. Nikkarille!

Nikkarilla on erityisesti tänä vuonna lähdetty ennakkoluulottomasti mukaan kaikenlaiseen uuteen. Samaan sarjaan kuuluu myös osallistuminen Kanta- ja Päijät-Hämeessä järjestettävään Avointen maatilojen päivään 14.7. Kolmatta kertaa järjestettävässä päivässä yli 30 maatilaa eri puolilta Hämettä avaa ovensa vierailijoille.

Vaikka meillä ei (vielä) juurikaan myydä ruokaa suoraan kuluttajille, koen ruuantuotannosta kertomisen olevan osa jokapäiväistä työtäni. Kuluttajilla on oikeus tietää, miten heidän syömänsä ruoka on tuotettu. Ja koska meillä Suomessa ruokaa tuotetaan kestävästi, eettisesti ja ympäristöä kunnioittaen, tuotantoa saa esitellä ylpeänä.

Mitä meillä lauantaina 14.7. sitten näkee, kuulee ja maistaa? Suunnitelmissa on ainakin seuraavia:

Lampaiden rapsutusta

Tilalla määkii tänä kesänä 26 suomenlammasta, 7 aikuista uuhta ja 19 karitsaa. Kaikilla lampailla on nimet ja ne ovat tottuneet ihmisiin. Osa villapalloista on rohkeampia ja tulee helposti pyytämään rapsutusta kun taas osa pysyttelee mielummin muiden takana tarkkailemassa. Lampaita pääsee halutessaan tervehtimään laitumelle tai niitä voi seurailla aidan takaa vaikka pihakahvilasta käsin.

Heinätöitä entisajan tyyliin

Lampaiden pihalaitumella voi kokeilla, kuinka komeasti heinä lentää seipäille. Heinätöiden saloja ja tilan lampaita esittelee pienellä säävarauksella molempiin jo aikanaan kotonaan Hauholla tottunut isäntä Tero.

Koneisiin kurkistelua

Tilan traktorit (uudet ja vanhat), leikkuupuimuri-vanhus ja joitain työkoneita ajetaan päivää varten paraatipaikalle keskelle pihaa. Koneisiin voi kurkkia, kiivetä tai käydä istumassa kuskin pukilla. Tilan vanhaisäntä Paavo on luvannut toimia oppaana ja teknisten tietojen antajana.

Pihakahvilassa herkuttelua

Navetan viereen perustetaan päivää varten pihakahvila, josta voi ostaa kahvin ja mehun lisäksi tilan omalla rukiilla höystettyjä sämpylöitä ja voisilmäpullaa. Resepteistä ja tuotannosta vastaa emännän äiti Hilkka, joka pitää muulloinkin tunnollisesti huolta tilan väen ravitsemisesta.

Heta Sofian kammari ja museoaitta

Remontoidun navetan vintiltä löytyy Heta Sofian kammari, joka on sisustettu tilan vanhoilla huonekaluilla ja esineillä. Heta Sofia Nikkari oli nykyisen emännän isoisän isoäiti, talon tytär kuten nykyinenkin emäntä. Vintin huonekalut ja esineet ovat pääosin hänen aikakaudeltaan, 1800- ja 1900-luvun molemmin puolin. Kammarin saloihin johdattelee sen toteutuksestakin vastannut emännän äiti Hilkka.

Navetan vintiltä voi ostaa tilan lampaiden villasta kehruutettua 100-prosenttista villalankaa, lampaantaljoja tai härkäpapua.

Aikamatkalle pääsee myös kurkistamalla pihalla seisovaan kunnostettuun 1800-luvulta peräisin oleva aittaan, johon on koottu tilan vanhoja työkaluja ja esineitä vuosisatojen varrelta.

Tilan viljelykasvit livenä

Pihan ympärillä olevien peltojen reunoilla voi ihmetellä ja vaikka hypistellä härkäpapua, rapsia ja tänä keväänä istutettua parsaa. Tilan muut kasvit ruis, mallasohra ja kumina kasvavat hieman kauempana tilakeskuksesta, mutta niitäkin tuodaan pihaan näytille. Viljelykasveista ja koko tilan toiminnasta päivässä kertoo emäntä ja viljelijä Saara.

Avointen maatilojen päivässä Nikkarilla on mukana koko tilan väki muutamilla ystävällisillä apukäsillä vahvistettuina. Meille voi tulla autolla, pyörällä tai kävellen. Hämeenkosken kirkonkylältä meille on matkaa reilu 4 kilometriä. Tilakeskuksen osoite on Nikkarintie 28, Hämeenkoski. Hämeenkosken kirkonkylältä kohti Asikkalaa 3 kilometriä, sitten oikealle Palomaahan ja oikealle Nikkarintielle. Vierailla voi klo 11-15 välissä.

Lämpimästi tervetuloa Nikkarille!